

Aurora Dance – uusi tanssin, hyvinvoinnin ja luovuuden loft Rovaniemellä
Aurora Dance on loft-henkinen tanssisali Marttiinintiellä, entisen legendaarisen Marttiinin puukkotehtaan tiloissa. Toimintaan sopivien tilojen löytäminen on ollut pitkän etsinnän tulos – paikka, jossa voi sekä treenata tanssia ja hitsata asuja saman katon alla.
Yläkerrassa avautuu tunnelmallinen tanssisali, jossa liike, rytmi ja tanssi kohtaavat inspiroivassa ilmapiirissä. Alakerta puolestaan tarjoaa rouhean teollisen miljöön, jossa Auroran esiintyvät show-ryhmät voivat yhdessä valmistaa omat uniikit esiintymisasunsa aina runkojen hitsaamisesta ja käsityökerhoista timanttien ja höyhenten viimeistelyyn saakka.
Aurora Dance tarjoaa monipuolista tanssiopetusta erityisesti Brasilian ja Kuuban rytmien parissa alkeistasosta lähtien. Valikoimassa on viikkotunteja, kursseja ja workshopeja kaikenlaisille harrastajille. Mukaan voi tulla juuri sellaisena kuin on – kokeilemaan, oppimaan ja löytämään iloa liikkeestä ja rytmistä. Halutessaan voi edetä ja hurahtaa aina esiintyviin show-ryhmiin asti. Tanssin rinnalla tarjoamme kehoa huoltavia ja mieltä palauttavia tunteja lihaskunnon vahvistamisesta rentoutumiseen. Lisäksi toteutamme näyttäviä show-esiintymisiä tapahtumiin ja juhliin sekä työhyvinvointitunteja yrityksille ja yhteisöille.
Osana Auroran yhteisöllistä toimintaa järjestämme halukkaille myös tanssimatkoja esim Helsingin sambakarnevaalimatka, joka toteutuu jo neljättä vuotta peräkkäin. Helmikuussa osa Aurora-yhteisön sambaajista suuntaa Rio de Janeiroon syventymään lajiin, oppimaan paikallisilta mestareilta ja ennen kaikkea tanssimaan Rion sambakarnevaaleilla. Mikä mahtaisi olla seuraava projekti – salsamatka Kuubaan vai sambamatka Salvadorin sambakarnevaaleihin?
Tervetuloa energiseen ja rohkeaan Auroraan – paikkaan, jossa luovuus syttyy, hiki lentää ja kipinät sinkoilevat!
Etsitkö omaa tilaa?
Aurora Dance toimii sivutoimisesti, joten tila on vapaana innokkaalle alivuokralaiselle. Tila soveltuu erinomaisesti tanssiin, liikuntaan ja luovaan työskentelyyn.
Vapaina aikoina tila on myös vuokrattavissa:
-
tanssi- ja liikuntakäyttöön
-
kokous-, koulutus- ja kurssitoimintaan
-
pienempiin juhliin ja tapahtumiin
Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus löytää oma tila inspiroivassa, loft-henkisessä ympäristössä Rovaniemellä. Ota yhteyttä auroradancerovaniemi@gmail.com

Samba de Aurora-ryhmä
Vuonna 2023 perustettu Samba de Aurora on Rovaniemen ensimmäinen ja ainoa brasilialaiseen karnevaalisambaan keskittynyt esiintyvä harrastajaryhmä. Ryhmä tuo tilaisuuksiin räjähtävää energiaa, tarttuvaa iloa ja näyttävää visuaalisuutta.
Samba de Aurora on rohkea ja energinen ryhmä, jonka kotitreenipaikkana toimii Aurora Dance – Rovaniemen loft-henkinen tanssisali. Samban harrastajat löytyvät Aurora Dancen sambakursseilta tasoilta 1–3, mikä tarjoaa kaikille mahdollisuuden edetä omien tavoitteidensa ja kokemustasonsa mukaan. Kursseilla syntyy turvallinen ja kannustava ilmapiiri, jossa voi kehittyä ja ennen kaikkea pitää hauskaa.
Osa harrastajista nauttii sambasta puhtaasti tanssin ilosta ilman esiintymis- ja asutavoitteita. Osa taas haluaa uppoutua koko karnevaalikokemukseen: suunnitella ja valmistaa asut itse, opetella koreografiat ja valloittaa yleisöt. Näin syntyy Samba de Aurora – ryhmä, jossa tavoitteellisuus, yhteisöllisyys ja luovuus kohtaavat.
Asujen valmistaminen on suuri ja aikaa vievä työ, ja juuri siksi niiden pukeminen päälle on niin merkityksellistä: se tuo tanssijalle vilpittömän ilon ja onnistumisen tunteen.
Samba de Auroran naiset toivottavat kaikki sambasta kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi Aurora Dancen tunneille. Nähdään tanssilattialla!
AURORAN OHJAAJAT

Maisu on Samba de Aurora -toiminnan yrittäjä ja vastaa sen kokonaisvaltaisesta suunnittelusta, toteutuksesta ja kehittämisestä. Tanssitunteja Maisu on ohjannut yhtäjaksoisesti vuodesta 2004 lähtien aina tähän päivään asti. Lue lisää..

Tanssi on ollut osa Annun elämää jo yli 30 vuoden ajan. Hänen tanssipolkunsa on kulkenut monipuolisesti erilaisten lajien kautta: kilpa- ja seuratanssit, kuubalaiset lattarit ja viime vuosina erityisesti karnevaalisamba, jota hän on tanssinut kahdeksan vuoden ajan ja esiintynyt sen myötä lukuisissa tapahtumissa. Lue lisää..