Maisu & Annu

"Ohjaajana olen suunnitelmallinen ja selkeä. Rytmin ja tekniikan lisäksi haluan luoda tunneille rohkaisevan ja turvallisen ilmapiirin, jossa jokainen uskaltaa kehittyä omista lähtökohdistaan käsin. Tarjoan vaihtoehtoja, annan tilaa ja pidän huolen, että tunneilla tulee aina hiki."
Maisu
Maisu on Aurora Dancen perustaja ja yrittäjä, ja hän vastaa toiminnan kokonaisvaltaisesta suunnittelusta, toteutuksesta ja kehittämisestä. Hänen työssään yhdistyvät vahva ammatillinen osaaminen, kokonaisvaltainen hyvinvointiajattelu ja syvä intohimo tanssiin.
Maisu on rovaniemeläinen, 42-vuotias psykiatrinen sairaanhoitaja ja tanssiohjaaja. Hänellä on yli 30 vuoden tanssitausta sekä yli 20 vuoden yhtäjaksoinen kokemus tanssin ja ryhmäliikunnan parissa työskentelystä ja ryhmien ohjaamisesta. Tanssi on kulkenut Maisun mukana lapsuudesta asti – rakkaasta harrastuksesta on kasvanut elämäntapa ja ammatti.
Maisu suoritti ensimmäisen ohjaajakoulutuksensa vuonna 2001 Rovaniemellä, jonka jälkeen kouluttautuminen on ollut jatkuva ja olennainen osa hänen tanssipolkuaan. Maisu on ohjannut tanssi- ja liikuntatunteja yhtäjaksoisesti vuodesta 2004 lähtien eri puolilla Suomea sekä ulkomailla.
Vuosina 2008–2016 Maisu asui ja työskenteli muualla Suomessa ja ulkomailla, keräten laaja-alaista kokemusta tanssinohjaajana.
Tänä aikana hän perusti vuonna 2009 myös toiminimen Helsingissä ja toimi itsenäisenä yrittäjänä tarjoten tanssi- ja liikuntapalveluita useille eri toimijoille. Asiakkaita ovat Helsingissä mm olleet YLE:n ja Ammattiliitto PRO:n henkilökunta, Liikuntakeskus Esport (Kamppi ja Espoo) sekä Tampereella Kuntokeskus Go Go:n keskukset.
Maisu on koulutukseltaan myös matkailualan restonomi ja vuonna 2010 hän yhdisti tanssi- ja matkailuosaamisensa järjestäen ja ohjaten TUI Nordicille tanssi- ja wellness-matkapaketteja ulkomaille. Vuonna 2016 Maisu teki paluumuuton Rovaniemelle ja jatkoi aktiivista ohjaustyötään paikallisissa liikuntakeskuksissa, kuten LadyLinella ja Santasportissa. Tänä päivänä Maisu ohjaa yksinomaan omassa uudessa Aurora Dance tanssisalissaan, joka on muodostunut inspiroivaksi kohtaamispaikaksi ja vetää puoleensa upeita tanssista innostuneita Rovaniemen naisia.
Maisulle esiintyminen show- ja tanssiryhmissä on ollut luonnollinen osa hänen elämäänsä jo lapsuudesta lähtien. Kuubalaisia lattaritansseja Maisu on ohjannut vuodesta 2009 lähtien Helsingissä, Rovaniemellä sekä ulkomailla. Brasilialaisen karnevaalisamban Maisu toi Rovaniemelle vuonna 2023, ja hän on ohjannut lajia jo neljän vuoden ajan kouluttautuen samalla yhtäjaksoisesti.
Aurora Dance on Maisulle harrastus, yhteisö, elämäntapa ja intohimo, josta on kasvanut myös merkityksellinen sivutyö. Päätyökseen Maisu työskentelee psykiatrisena sairaanhoitajana ja lisäkouluttautuu parhaillaan alalla. Hoitoalan ammattilaisena Maisu näkee tanssin, musiikin ja itseilmaisun keskeisinä terapeuttisina välineinä, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia, kehoa, mieltä ja tunteita. Tanssi on hänelle paitsi taidemuoto myös voimakas palautumisen ja voimaantumisen keino. Usein tunneilla todetaankin yhdessä harrastajien kanssa, että tanssi on parasta terapiaa ja tehokas tapa energisoitua kiireisen arjen keskellä.
Maisu on aikaisemmalta koulutukseltaan myös kosmetologi ja tämä näkyy erityisesti esiintyvän sambaryhmän visuaalisuudessa, esiintyjien huolitelluissa kokonaisuuksissa sekä itsevarman ja naisellisen esiintymisen tukemisessa. Matkailualan koulutus ja pitkä kansainvälinen työkokemus puolestaan näkyvät rohkealla otteella organisoiduissa tapahtumissa ja tanssimatkoissa, aina Helsingin sambakarnevaaleista Brasiliaan saakka.
Maisu näkee tanssin taiteena ja kulttuurisena ilmaisuna. Tämän vuoksi opetuksessa painottuvat tanssilajien historia ja kulttuurinen ymmärrys, erityisesti Kuuban ja Brasilian perinteet. Vuosien varrella Maisu on järjestänyt lukuisia tapahtumia, koulutuksia ja tanssielämyksiä, jotka ovat koonneet osallistujia eri puolilta Suomea ja vahvistaneet tanssiyhteisöllisyyttä sekä kulttuurista kohtaamista tanssin parissa. Tätä tukevat myös Auroran järjestämät koulutukset, vierailevat asiantuntijat Rovaniemellä sekä vuosittaiset matkat Helsingin sambakarnevaaleille ovat osana oppimisprosessia.
Helmikuussa 2026 Maisu suuntaa yhdessä ryhmäläistensä kanssa Rio de Janeiroon sambamatkalle osana jatkuvaa oppimista ja kulttuurista syventymistä. Seuraavaksi katse on jo kääntymässä kohti Salvadorin sambamatkaa.
Maisu toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi Aurora Dancen tunneille!

Annu
Annu on Aurora Dancen ohjaaja, jonka monipuoliset tunnit löytyvät Auroran viikkokalenterista tanssitunneista kehonhuoltoon. Hän on myös yksi Samba de Auroran upeista esiintyvistä show-tanssijoista, tuoden tunneilleen sekä esiintymiskokemusta että vahvaa tanssin iloa.
Annu on energinen ja innostava liikunta-alan moniammattilainen, jonka sydän sykkii erityisesti tanssille ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Hänellä on laaja ja syvällinen koulutustausta: fysioterapeutti, personal trainer, hyvinvointineuvoja, joogaopettaja sekä liikunta-alan ammattilainen. Kokemusta Annulla on reilusti yli kahden vuosikymmenen ajalta – hän on ohjannut liikuntaa ja tanssia yli 25 vuoden ajan sekä toiminut myös liikunta-alan yrittäjänä.
Tanssi on ollut osa Annun elämää jo yli 30 vuoden ajan. Hänen tanssipolkunsa on kulkenut monipuolisesti erilaisten lajien kautta: kilpa- ja seuratanssit, kuubalaiset lattarit ja viime vuosina erityisesti karnevaalisamba, jota hän on tanssinut kahdeksan vuoden ajan ja esiintynyt sen myötä lukuisissa tapahtumissa.
Tanssin lisäksi Annun osaaminen kattaa laajasti muutkin kehonhuollon ja liikkeen osa-alueet. Hän ohjaa lihaskuntoharjoittelua, kehonhuoltoa ja joogaa – ja näissä tunneissa korostuu hänen fysioterapeuttinen osaamisensa, joka tuo mukanaan ymmärryksen siitä, miten keho toimii ja miten sitä voi vahvistaa turvallisesti ja kokonaisvaltaisesti.
"Minulle tanssi on paljon enemmän kuin pelkkää liikettä – se on ilmaisua, tunnetta ja yhteyttä omaan kehoon. Opetuksessani painotan hyvää tanssitekniikkaa, liikkeen rytmisyyttä sekä käsien ja vartalon ilmeikästä käyttöä. Kun nämä asiat yhdistyvät, syntyy aito tanssin ilo ja vapaus. Tanssi on myös terapeuttinen väylä käsitellä tunteita ja vapauttaa stressiä – ja se on yksi syy, miksi rakastan työtäni niin paljon."
"Samba de Auroran konsepti ja yhteisö puhuttelivat minua heti syvästi. Samba de Aurora erottuu joukosta selkeällä, suunnitelmallisella ja lämminhenkisellä otteellaan. Maisu on rakentanut ainutlaatuisen yhteisön, jossa kaiken tasoiset harrastajat voivat kasvaa ja nauttia tanssista juuri sellaisina kuin ovat. On inspiroivaa olla osa tiimiä, jossa yhdistyvät laadukas opetus, vahva ammattimaisuus ja aidosti kannustava ilmapiiri. Lisäksi odotan innolla yhteistä Brasilian matkaa Salvadoriin ja kaikkea mahdollista ihanaa mitä saamme yhdessä aikaan!"
Annu toivottaa kaikki tervetulleiksi Auroraan!
